Olen vuosien saatossa mennyt kokoajan kauemmaksi itsestäni. Olen voinut pahoin, koska en ole elänyt omaa elämääni. Ero tuntui niin pahalta, koska siinä tein ison ratkaisun itseäni kuunnellen. Olin toki ennen sitä aloittanut itseni kuuntelemisen, mutta tuo oli ensimmäinen iso askel. Se voimaannutti minua kovasti.
Vaikka uskalsin erota, ei oman äänen kuuleminen silti ole ollut helppoa. Olen kipuillut joissakin asioissa kovastikin. Pelko ja hätä ovat nousseet niissä tilanteissa, joissa olen kuunnellut itseäni. Luottamuksen kasvaessa myös pelko on vähentynyt, mikä on auttanut kuulemaan itseäni paremmin.
Viimepäivinä minulle on noussut käsittelyyn oma voima sosiaalisissa tilanteissa. Niissä herkästi menetän voimani: en uskalla kuulla sitä tai en halua kuulla sydäntäni. Nyt alan saada kiinni, kuinka toimin sellaisissa tilanteissa. Nykyään kuulen jo ääntäni, mutta en aina luota siihen. Onneksi saan aina jotakin kautta palautetta siitä, että toimin vastoin itseäni. Näin voin oppia tilanteista, vaikkei ne kompastukset aina miellyttäviä olekaan. Nämä kokemukset antavat minulle uuden perspektiivin, vastoinkäymiset yrittävät ohjata minua oikealle tielle.
Oman voimaan liittyen minulle olisi tärkeää osata antaa anteeksi itselleni, että olen laiminlyönyt itseäni koko elämän. Se vapautta minut elämään vielä vahvemmin omannäköistä elämääni. Nyt minulla on tietoisuus anteeksiannon tärkeydestä, mutta se vaatii vielä työstöä.
Oma voimani on teema, jota uskon käsitteleväni tässä muutaman kuukauden ajan. Uskon sitä kautta saavani entistä enemmän elämäniloa. Olen sitä iloisempi, mitä enemmän olen voimissani ja teen itselleni mieleisiä asioita. Minussa oleva valo on alkanut kirkastua. Aina en uskalla sen antaa loistaa täydellä teholla, mutta sitä kohden olen menossa. Se on se, mitä ♥ :ni haluaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti