Alan käydä neuvottomaksi tilanteeni kanssa. Turhauttaa, että teen kaikkeni hyvinvointini eteen, mutta se ei auta. Se ei riitä. Ajattelin, että tehtävänäni on kohdata pelkoni ja mennä taas lääkäriin. Sivuhuomautuksena, että tämähän ei ole enää pelkoni, vaikka niin ajattelinkin. Varasin lääkäriajan.
Olin matkalla muualle, kun hoksasin, että pelko on se, joka minut ohjaa lääkäriin. En luota hoitavaan lääkäriin, omaan arvioon ja siihen, että elämä kantaa. Luulen luottavani lääkäriin, koska koen ensimmäistä kertaa tulevan nähdyksi ja kuulluksi. Todellisuudessa koen turvattomuutta ja se ajaa minua toisen mielipidettä kysymään. Tämän hoksattuani kehoni rentoutui. Oli siis aika perua aika, koska minun "motiivini" eivät olleet oikeat. Pystyin luottavaisin mielin perumaan ajan, koska ymmärsin taustalla vaikuttavat tekijät.
Se mikä ajoi minut pelkoon, oli tilanteeni heikentyminen. Toki se on syy puntaroida tarvetta käydä lääkärissä, mutta olen turhan herkkä sellaisille. Oltuani yhteydessä erääseen ihmiseen pelko nousi. Saatuani vapaan ajan eräälle hänen suosittelemalleen lääkärille, olin valmis seuraamaan pelkoni.
Tässä prosessissa opin sen, miten toisten mielipiteet edelleen vaikuttavat minuun. Olen herkkä poistumaan ytimestäni, kun minussa nousee pelko. Kun tähän lisää vielä jonkun ihmisen läsnäolon, jolla voi olla merkitystä toimintaani, olen melko varmasti poistunut ytimestäni.
Haluan antaa itselleni armoa tässä asiassa. Olen nyt tällainen, mutta tiedän muutoksen olevan tulossa. Kiitollisuus nousee huomatessani, kuinka löydän voimaani enemmän ja enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti