Turvattomuuteni ja haluni takertua toiseen ihmiseen on vastuun pakenemista. Toisen ihmisen kanssa kadotan itseni, joten en ota vastuuta omasta tilanteestani. Kun olen fiiliksieni kanssa yksin, kannan myös vastuun teoistani. Esimerkiksi terveyteen liittyvissä asioissa haluan takertua toisiin. Silloin en kuuntelekaan itseäni, vaan luotan itseni sijaan toisiin. En tee sitä, mikä on itselleni parasta, vaan minkä toinen kokee olevan minulle parasta. Hehän eivät sitä tiedä. Minä tiedän, mutta en luota.
Monesti kaipaan kuulla toiselta, että esim. terveystilanne ei kuulosta pahalta. Minä kun aina pelkään pahinta. Oikeastaan useinkaan en pelkää, vaikka niin kuvittelen ja luon sellaisen olon itselleni. Minä vain en luota omaan fiilikseeni ja kaipaan toiselta vahvistusta omaan arvioon. "Pelkään", jos en ole saanut joltakin tukea ajatuksilleni. Pelkään kantaa vastuun itsenäisesti, jos teenkin ison mokan. En kestäisi syyllisyyden tunteita.
Huh hei! Minä uskon kohta löytäneeni oman voimani tässä asiassa ja seisovani omilla jaloillani. Sellaisen prässin läpi olen jo mennyt ja niin syvälle olen asiassa kaivautunut, ettei ole muita vaihtoehtoja. Alan itsekin uskoa siihen.
Nyt kun olen tätä sipulia kuorinut ja kuorinut ja kuorinut tässä sairastellessani. Huomaan kuinka se vie minulta voimia. Joudun kokoajan pinnistelemään, koska olen epämukavuusalueellani. Josko nyt alkaisi näkyä valoa? Taivas on pilvien peitossa, mutta silti aurinko alkoi juuri paistamaan pilvien takaa juuri minulle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti