Jäin yksin ja heti alkoi kaipuu ihmisten luo. Tekisi mieli soittaa jollekin. Haluaisin vuodattaa huoliani, haluaisin vain jutella tai rehellisesti sanottuna haluaisin vain paeta elämän totuuksia. Ei, en aio ottaa puhelinta käteen. En halua enää sellaisia ihmissuhteita, jotka tukevat riippuvuuttani. Muutos lähtee minusta, joten haluan ja aion kestää tämän olo. Olen jonkun kerran jo selvinnyt hienosti ja tulos on ollut kerrassaan mahtava. Haluan lisää sellaisia fiiliksiä.
Lohdullista on huomata, kuinka yksinäisyys aktivoi minussa nämä tunteet. On helpompi kestää ahdistus ja muut selkeämmät tunteet, kun osaan sen liittää yksinäisyyteen. Tiedän, että monissa muissa tilanteissa en koe näitä tunteita, vaikka mikään muu ei olisi toisin kuin ihmiset ympärillä.
Nykyään yksinäisyys herättää minussa paljon kehontuntemuksia, mikä alkaa olla vaikeammin kestettävä kuin psyykkinen taakka. Toki nämä ovat kytköksissä toisiinsa, mutta fyysiset oireet tuntuvat rankemmilta. Nyt ne tulevat näkyviin, kun en ole aina päänsisällä. Niiden kanssa en ole vielä niin sujut. Keho viestiin voimakkaasti, mutta minulla ei ole avainta vapauttaa niitä.
Soittamisen sijaan kirjoittaminen on minulle nyt uusi toimintamalli. Tämänkin kirjoittaminen antoi uskoa ja voimaa, että minä selviän ja asiat ovat muuttumassa. Minun on vain tehtävä oma osuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti