Viimeisimmät päivitykset pyörivät saman asian ympärillä. Yritän jäsentää näitä ajatuksia niin kuin tässäkin. Mielestäni nyt ymmärsin jotakin. Koen, että lähimmässä ystävyyssuhteessa on jokin aika sitten ylitetty rajani. Koska en ole tehnyt sitä selväksi, niin vihastun siitä, että sitä ylitetään kokoajan. Olen itselleni vihainen, että en aseta rajaa tai tee selväksi, etten hyväksy tätä. Tämä on hyvin tyypillistä minulle ja tämä nostaa herkästi ärtymystä. En ole sanonut asiasta, koska en ole tiedostanut sitä. En välttämättä olisi uskaltanut sanoa asiaa, vaikka olisinkin tiedostanut.
Nyt ongelmani on siinä, etten tiedä, missä menee raja lähimmässä ihmissuhteessani. Joissakin tapauksissa raja menee siinä, etten koe tulleeni kuulluksi. Tässä taas ei ole siitä kyse. Mistäs sitten? Siitäkö, että minulta odotetaan enemmän kuin haluan antaa? Ehkäpä siitä.
Olen mielelläni toiselle peili, mutta koen, että minulta halutaan enemmän kuin haluan antaa. En halua olla tukemassa kokoajan toisen kasvua, vaikka hän toki tukee myös minun kasvuani paljon. Olisin silti valmis vähentämään hänen antamaansa tukea, jotta minun ei tarvitsisi tukea niin paljon. Olen ainakin kokenut aiemmin, että olen muita varten, joten koen antaneeni muille paljon. En enää halua olla samassa määrin siinä roolissa, vaikkakin suhde on molemmin puolinen. Ymmärrän myös sen, että en voi odottaa tukea vain häneltä, mutta kuten kirjoitin, olen valmis luopumaan myös saamastani tuesta.
Tästä on ollut merkkejä, etten enää halua olla jatkuvasti peilinä. Olen alkanut puhua enemmän itsestäni ja ennen kaikkea omasta vihastani. Oma vihani kertoo myös vihastani häntä kohtaa, mutta ennen kaikkea vihastani itseäni kohtaan ja puutteestani asettaa rajoja, myös hänelle. Itsestä puhumalla minun ei tarvitse kuunnella hänen murheitaan. Hän ei samalla tavalla tunteile murheita kertoessaan kuin minä, mutta silti prosessoimme yhdessä asioita. Haluan nyt etäisyyttä tähän. Haluan etäisyyttä myös minun asioiden prosessointiin hänen kanssaan. Näin en koe olevani kiitollisuudenvelassa.
Asiaa ei vieläkään ole loppuunkäsitelty, mutta jätän asian hautumaan. Ehkä otan asian puheeksi hänen kanssaan. Sitä kautta voi tulla uusia ajatuksia ja asia saada pisteen.
Tulipa muuten otsikkoa kirjoittaessani mieleen, että toisten tukeminen koskee myös miestäni. Olen ollut niin paljon muita varten, etten enää halua olla siinä roolissa. Tiedän, että miestä ja ystäviä haluan tukea, mutta tällä hetkellä haluan siihen etäisyyttä. Haluan löytää rajani tässä asiassa. En vain tiedä, missä ne nyt menevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti