Huudan nyt tuskaani. Poistu elämästäni fyysinen ja henkinen kipu. En tarvitse teitä enää. Jos elämäni vaatii muutosta, kertokaa muutoksesta. En tiedä, mitä muuttaa. Sen tiedän, etteivät asiat nyt ole hyvin.
Elämäni tuntuu tällä hetkellä kaksijakoiselta. Olen löytänyt paljon hyviä asioita elämääni, mutta tuskani on omalla tavallaan lisääntynyt. En ymmärrä, mistä on kyse.
Kohta on vuosi takana bloggausta. Ajattelin tehdä itselleni jonkinlaista yhteenvetoa lähinpäivinä viimeisimmästä vuodesta. Luin joitakin ensimmäisiä kirjoituksiani sitä varten. Huomasin jo joitakin positiivisia muutoksia vuoden takaisesta. Yksi asia jäi kuitenkin mieleen parisuhde. Ikäväkseni täytyy sanoa, ettei erityisen positiivisessa valossa.
Kirjoitin voimavaroistani, jossa mainitsin, etten voi liittää miestäni siihen listaan, vaikka haluaisin. Tuntuu, että parisuhteemme ei ole mennyt vuoden aikana eteenpäin. Siinä mielessä on mennyt, että pystymme paremmin keskustelemaan asioista. Tunnepuolella ei ole muutosta tapahtunut. Tämä tosin ei pohjaudu kirjoituksiini, vaan fiiliksiini.
Pohdin, että mieheni on minulle aikalailla samantekevä. En ole halunnut sanoa sitä ääneen, mutta siltä tuntuu. Fiilikset häntä kohtaan ovat viileät tai sitten negatiiviset.
Yritän tunnustella, mitä kehoni sanoo erosta ja yhdessäolemisesta. Kehoni ei kerro minulle vastausta tähän. Molemmissa tilanteissa olen ahdistunut ja peloissani. Voiko tästä päätellä jotakin? En ainakaan muuta keksi. Silti tuntuu vaikealta tehdä mitään, koska en tiedä, mitä haluan.
Olen pohtinut, pitäisikö ehdottaa miehelle, että kokeillaan, miltä tuntuu olla lapsista viikko erossa. Eron sattuessa lapset olisivat vuoroviikoin molemmilla, joten kokeltaisiin, miltä se vaihtoehto tuntuu. En haluaisi, mutta en keksi muuta. Sattuu, sattuu, sattuu. Sattuu koko ajatuskin, mutta olen niin umpikujassa, ettei vaihtoehtoja kohta ole. Haluan tästä tuskasta eroon. Jos ero on ratkaisu, niin sitä kohden kai on mentävä. Haluaisin vain, että joku kannattelisi minua. Toisaalta haluan kannatella itseäni. Tärkeintä on kuintenkin oma ja lasteni vointi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti