Olen tässä pohtinut kiitollisuutta. On tosi hyvä asia, kun osataan näyttää kiitollisuuttaan muille. Sillä välittyy ehdottomasti kuva, että toinen välittää. Niin vai onko asia niin yksiselitteinen. Kiitollisuus ei ole vain sanoja ja/tai tunteita. Kiitollisuus ei synny vain yhdestä hetkestä, vaan ihmisestä kokonaisuudessa.
Kerroin eräälle ihmiselle, että minulle välittyy, että hän arvostelee minua antamalla jatkuvaa kiitosta ja olemalla kiitollinen. Koen sen jopa ahdistavaksi, kun monta kertaa kiitetään saman päivän aikana tai samasta asiasta usein. Hänhän kertoo minulle, mikä minussa on hyvää. Sinällään asia ei kuulosta pahalta, mutta jatkuva "arvostelun" kohteena oleminen ei tunnu hyvältä. Ehkä tämä on vain omaa kokemusta eikä useat tunne näin.
Mietin toki sitäkin, kuinka aitoa kiitollisuudet ovat. Onko tässä kyse siitä, että hän haluaa kehittyä kovasti ja siksi on sisäistänyt kiitollisuuden asiana, mutta ei vielä täysin muuten. Tämä voisi selittää omat fiilikseni, koska aistisin epäaitouden.
Vaikea sanoa, mutta sen pystyn sanomaan, ettei tilanne ole minulle miellyttävä. Voi toki olla myös siitä, että en pysty vastaamaan hänen kiitollisuuteensa. En voi olla hänestä ja hänen teoistaan yhtä kiitollinen.
Hän on ehdottomasti tehnyt paljon hyvää ja antanut paljon. Ehkä minulle jää silti sellainen fiilis, että ollaan menty hänen ehdoillaan eikä minun. Se että hän ilmaisee jatkuvasti kiitollisuuttaan, ei anna minulle tilaa kokea omaa kiitollisuuttani. En pysty aidosti antamaan itseäni, kun ajattelen, että minulta odotetaan jotain.
Tämä selitys tuntuu paremmalta. Koen, että minut tukahdutetaan eikä anneta minulle tarvitsemaa tilaa, vaan hän ottaa sen, mitä haluaa. Palaan tähän asiaan pian lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti