Tietyt aiheet toistuvat tietyin väliajoin kirjoituksissani. Luopuminen on kestosuosikki. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluaisin aloittaa elämäni tyhjältä pöydältä. Haluaisin luopua kokoajan jostakin. Mikään ei tunnut riittävän.
Olen aloittanut luopumisen vaatteista. Nyt vaatteeni menevät yhteen Ikea-kassiin, jos ei ulkovaatteita laske. Kokoajan käyn niitä uudestaan läpi, jos olisi jotain josta luopua. Eipä enää ole, jos en uusia halua ostaa. Joissakin vaatteissa huomaan, että luopumisen pakko johtuu tavaraan yhdistämästä ihmisestä. Haluan luopua jonkun tietyn ihmisen antamista tavaroista. Olen jatkanut luopumista vaatteiden jälkeen luopumalla tavaroista. Vaikka tavaroita on paljon, ei niistäkään enää voi juurikaan luopua. Useimmat ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä.
Myös monesta ruoasta ja herkuista olen luopunut, vaikkakin nyt on repsahduksia tapahtunut. Sen hyväksyn, mutta nyt niitä on ollut liikaakin.
Seuraavaksi olen siirtynyt luopumaan ihmisistä. Olen karsinut kaverit facebookissa kolmannekseen. Nyt suurinosa on sukulaisia, joita en ole viitsinyt poistaa ja muutamia ystäviä ja osa miehen kavereita.
Työkuviotkin ovat menneet uusiksi tämän vuoden aikana.
Siltikään luopumisen tuska ei hellitä. Ei auta, että olen alkanut luomaan rajoja. Ei tietenkään tämän perusteella voi mitään sanoa, koska rajojen asettaminen on niin alussa. Silti se on minulle iso edistysaskel.
Tällä hetkellä olo on ahdistunut. En vain tiedä mistä. Tuntuu kuin jostakin pitäisi luopua, mutta luopumisen kohde on epäselvä. Jostakin omasta käytöksestäni? Miehestäni? Kontrollista? Lapsuuden ajattelumallista? Luopua siitä ajatuksesta, että lapsena olin toissijainen? Auttakaa joku ja kertokaa! Haluan saada hyvän olon. Toivon kovasti unien tuovan selkeyttä ajatuksiini. Odotukset ovat kovat.
Uskon ahdistuksen johtuvan siitä, että haluan luopua. Silti näen, että osa tuskasta johtuu siitä, että olen nyt yksin. Minulla ei ole enää juurikaan edes näennäistä tukea. Menen kokoajan syvemmälle itseeni ja kohta joudun kohtaamaan itseni kaikkine kipuineen. Minulla on vain minut, vaikka ystäviä ja mies ja lapset ovat elämässäni. Osa tuskasta on luopumisen tuskaa. Nyt yritän selvitä yksin. Minun täytyy uskaltaa luottaa itseeni. Se ahdistaa, koska en ole koskaan joutunut luottamaan näin itseeni ja omiin valintoihin. Minua pelottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti