Myönnän olleeni aiemmin hyvin epäaito. Toteutuni muiden toiveita ja yritin ottaa selvää heidän tahdostaan. Tästä johtuen syrjäytin omat toiveeni. En lopulta ole oppinut edes tiedostamaan omia tarpeitani. Nyt haen, mitä minä haluan. Mistä minä tykkään?
Nämä pohdinnat ovat taas nousseet pöydälle toisten ihmisten kanssa ollessani tekemisissä. En pidä siitä, että minun toiveitani ei oteta huomioon. Nämä minä alan jo aistimaan. Ymmärrän ärtymykseni johtuvan tästä. Nyt olen havainnut ärtyväni myös siitä, jos minua yritetään liikaa ymmärtää. Koen toisen olevan silloin epäaito. Miksi hän ei vain voi olla oma itsensä? En sano, etteikö saisi yrittää ymmärtää, mutta ei minua tarvitse joka asiassa yrittää ymmärtää.
Minulla on nyt sellainen tilanne, jossa minua yritetään ymmärtää koko ajan. Tiedän, että viha nousee pintaan, jos minua ei ymmärretä, mutta myös tästä käytöksestä ärryn. Tällä hetkellä ajattelen niin, että toivoisin ihmissuhteen olevan sellainen, että molemmat saavat olla sellaisia kuin ovat. Kaikkea ei tarvitse analysoida, vaan asiat voisivat vain välillä olla niin kuin ne ovat. Saisin olla sitä mitä olen tällaisena epätäydellisenä. Eikä niin, että kaikkea eroavaisuuksia välillämme tarvitsisi pohtia.
Toivon, että minut hyväksyttäisiin tällaisena. Jatkuva analysoiti tuo minulle fiiliksen, että samalla minua arvostellaan, kun meidän erilaisia toimintatapoja pohditaan. En oikein kestä sitä, että minun tapani todetaan huonommaksi. Tässä on selvästikin kasvun paikka. Haluan silti itse ottaa asian käsittelyyn silloin, kun haluan enkä mennä toisen ehdoilla. Kuten aiemmin kirjoitin, koen meneväni hyvän ystäväni ehdoilla monissa asioissa. Olen tehnyt sen huomaamattani. Nyt heräävä kiukku on ilmeisesti juuri sitä, että en kuuntele itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti