Yksinoleminen ja yksinäisyys ovat olleet minulle aiemmin hyvin vaikeita asioita. En ole voinut olla yksin, koska olen tuntenut tulleeni hylätyksi. En vain ole kestänyt sitä, vaan kotona yksin ollessani olen ollut puhelimessa. Näin minun ei ole tarvinnut kohdata itseäni, omia ajatuksiani.
Tarve omaan aikaan on kasvanut vuoden aikana. En enää soittele muille vältelläkseni itseäni tai omia ajatuksiani, vaan olen alkanut tarvita sitä. Nyt jo jonkin aikaa tarve vain on ollut suuri. Olen tarvinnut hengähdystaukoja omasta arjesta. Nyt pienet tauot eivät riitä, vaan tarvitsen pitkiä aikoja itsekseen. Olen ahdistunut siitä, etten saa omaa aikaa.
On tuntunut pahalta, ettei minun tarvettani ole hyväksytty eikä minulle ole annettu tässä tukea. On sitä vastoin yritetty selitellä minun tarpeeni pois. Ymmärrän, että tässä on kyse toisen ongelmasta ja pahasta olosta. En silti jaksa tai edes halua ymmärtää, koska silloin taas asetan omat tarpeeni sivuun. Kun olen päässyt sinuiksi oman ongelmani kanssa, voin ymmärtää toista. Sitä ennen on ok, jos en ymmärrä.
Vaikka tarvitsen omaa aikaa, tuleva oma tila pelottaa. Pelottaa kohdata totuus. Pelottaa kohdata todellinen minä. Pelottaa miten elämäni muuttuu. Tämä on ollut se syy, miksi en ole halunnut koskaan olla yksin. Nyt haluan ja aion olla yksin, mutta pelkoa se ei poista.
Juttelin erään parhaimmista ystävistäni kanssa eräs päivä, kun kerroin muutoksista elämässäni. Kerroin luopumisprosessista. Kerroin halusta antaa tavaraa pois. Kerroin halusta luopua ihmisistä ympärillä. Kerroin pelostani menettää perheeni. Kerroin tuskastani olla yksin. Nyt ymmärsin, että kipuni johtuu siitä, että pääsen lähemmäksi itseäni. Päästän pinnallisista asioista irti. Pääsen lähemmäksi todellista minää. Se tekee kipeää, koska huomaan, kuinka valheellista elämää olen elänyt. En välttämättä muiden mielestä, mutta sisäisen minun mielestäni. Tekee kipeää myöntää, ettei minulla ole ystäviä juurikaan. Tekee kipeää myöntää, etten ole kovin monelle tärkeä. Tekee kipeää myöntää, että olen laiminlyönyt itseäni, lapsiani ja omia tarpeitani. Tekee kipeää myöntää, ettei mieheni osaa rakastaa minua. Tekee kipeää myöntää oma jääräpäisyys ja sen aiheuttamat vahingot. Tekee kipeää niin monet asiat.
Eksyin hieman aiheesta, mutta pointti oli se, että luopuminen ja yksinjääminen jättävät minut entistä enemmän yksin. Olen haavoittuvainen, koska minulla ei ole turvaa. Ei edes näennäistä turvaa, joka minulla kuvitteellisesti on ollut. Näennäiset ystävät, näennäinen miehen tuki ja turva, tavaroiden näennäisesti tuoma turva ovat antaneet minulle näennäistä voimaa. Luopumalla konkreettisesti asioista ja tavaroista tai myöntämällä virheellinen kuva tavaroiden ja asioiden voimasta, ovat riisuneet minut aseettomaksi. Nyt minun on selviydyttävä yksin. Ei ole ketään kehen voisin turvautua tai mitään, johon turvautua. Sattuu, mutta nyt minulla on tilaa luoda uutta. Minulla on mahdollista täyttää yksinäisyys aidolla välittämisellä ja rakkaudella. Nyt minulla on mahdollista tehdä elämästäni minun näköiseni. Uskon kaiken tämän takana olevan miellyttävämpi elämä, vaikka kivulta ei voi välttyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti