Olen alkanut näyttää heikkouksiani muille. Huomaan, että miehelleni minun on vaikea näyttää olevani heikko. Joskus itkettää kovasti, mutta itku ei tule. En pysty olemaan heikko, jota itkiessäni olisin. En pysty, koska jouduin lapsuudenkodissa olemaan "vahva". Nyt heijastan samaa tilannetta parisuhteessani. Minun on näytettä vahvemmalta kuin olenkaan. Mieheni on etäinen ja tunnekylmä niin kuin vanhempani, joten samalla kaavalla mennään.
En saa mieheltäni lohdutusta, hellyyttä ja huolenpitoa, kun minulla on paha olla. Tämä vaikuttaa siihen, etten voi olla heikko. Kun toinen osapuoli on empaattinen, ymmärtäväinen ja lohduttaa tarvittaessa, uskallan näyttää heikkouteni.
Tiedän miehen olevan eri asia kuin vanhempieni eli en voi odottaa mieheltäni asioita, joita jäin vaille lapsuudessani. Silti koen voivani odottaa tukea, kannustusta ja rakkautta vastoinkäymisten edessä. Voinko sitä saada mieheltäni? En tiedä. Tällä hetkellä hänellä itsellään on paljon vihaa ja kiukkua, joka estää näkemästä muiden murheita. Kannattaako minun katsoa, mitä tuleman pitää? Näin ajattelin, koska minulle tällä hetkellä sopii etäisempi vaihe parisuhteessa. Käyn samalla omaa itsenäistymisprosessia, joka sopii hyvin tähän tilanteeseen.
Heikkoudesta vielä sen verran, että haluan olla myös miehelleni heikko. Haluan olla sitä, mitä en lapsena voinut olla. Kenelle muulle haluaisin olla heikko kuin miehelleni? Haluan hänestä suurimman tuen ja turvan. Miten sen teen? Sitä en tiedä. Pitäisi uskaltaa heittäytyä, mutta kun se ei vain onnistu. Minun pitäisi hyväksyä heikkouteni myös mieheni edessä ja luopua pelosta tulla hylätyksi. Sen uskon olevan avain tähän asiaan, koska uskallan olla heikko niiden edessä, joiden en pelkää hylkäävän minua, ovathan he empaattisia eli osoittavat ymmärtävänsä ja tukevansa minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti